TOSIMIES ei tykkää krääsästä, vaan haluaa laadukkaat lahjat. | Nopea ja ILMAINEN toimitus!

Idea verkkokauppiaaksi lähtemisestä

Mistä se idea sitten lähti?

Omalla kohdallani idea ylipäätään verkkokaupasta lähti siitä, että oma isäni on tehnyt vuosikymmeniä käsityönä upeita puukkoja ja halusin, että ne saataisiin verkkoon myyntiin. Pyörittelin pitkään ajatusta, että lähtisin myymään pelkkiä puukkoja, mutta aikani ajatusta pyöritellessä selkiytyi ajatus, että en tavoittelisi kohderyhmänä pelkästään erämiehiä, vaan haluan verkkokauppaani myös ne henkilöt, jotka etsivät lahjoja miehille. Puukkohan on ollut perinteisesti hyvä ja käytännöllinen lahjaidea miehille!

Olen pyörittänyt kymmenisen vuotta sitten myös pientä koiranruokaa myyvää verkkokauppaa, joten käsitys verkkokauppiaan arjesta oli olemassa. Tiesin, että tarvitsisin oheen myös muita tuotteita, jotta kaupalla olisi jonkin näköiset hengissä selviämisen elementit koossa.

Oma taustani

Olen ollut lähes koko tähän astisen työurani eli reilu 20vuotta myynnin, markkinoinnin ja verkkopalveluiden parissa. Tai no ennen verkkosivuja ja -kauppoja työskentelin sen ajan vastaavien "verkkopalveluiden" eli puhelinluetteloiden parissa. Silloin olisin kaiketi sitten laittanut oman ilmoitukseni Keltaisille Sivuille otsikon Lahjatavaraliikkeitä alle eli sen ajan Googleen. No, rauha puhelinluetteloiden muistolle, nyt eletään tätä päivää ja Googlesta saa sekunnin murto-osassa kaikki mahdolliset ideat mitä voisi ostaa miehelleen lahjaksi.

Ps. Entiset puhelinluettelo myyjät, jos muistatte mikä oli Lahjatavaraliikkeiden otsikkokoodi, niin kommentoikaa se mulle! #nostalgisetfiilikset

Nykytila

Toimin tällä hetkellä kotiäitinä, työurani ehdottomasti paras titteli 23v kokemuksella. Ja vaikka tämä titteli ei saakaan LinkedIn:ssä yhtä paljon suosituksia, kuin aiemmat Key Account Manager ja Project Manager-tittelini, niin kotiäidin toimenkuva on opettanut ehdottomasti parasta multitaskingia, tehokasta luovuutta, erittäin hyvää projektin hallintaa, kriisinhallinnasta puhumattkaan, niin tämä on nyt hyvä elämänvaihe verkkokauppiaaksi lähtemiseksi.

Tahtotila

Kirjoitin 2019 loppuvuodesta muistion reunaan omat tavoitteeni tälle verkkokaupalle:

  • Tehdä nätti verkkokauppa ✓
  • Tuoda Suomalaista muotoilua ja käsityötä esille ✓
  • Helpottaa ihmisiä lahjan etsimisessä 
  • Löytää mukavat yhteistyökumppanit ✓
  • Saada itselle mukavaa tekemistä ✓
  • Saada itselleni palkkaa tekemästäni työstä

Tätä blogia kirjoittaessani tavoitteistani on toteutunut näköjään jo 4/6, vaikka verkkokauppaa ei ole vielä edes virallisesti julkaistu! 

Ohessa tämän projektin ensimmäinen kuva kotipihamme kalliota, fiilistelyä ja ideointia.

Voit kommentoida blogi-kirjoitusta oheisella Jätä kommentti -lomakkeella, kommenttisi julkaistaan automaattisesti heti kirjoituksen alle. Kiitos palautteesta ja kommenteista etukäteen. ↓ ↓ ↓

Jätä kommentti